9. tammikuuta 2016

Loppuvuoden lörpötykset ja uuden paskanjauhanta

Uusi vuosi ja ... keksi itse loput.

Tässä on nyt kolme viikkoa joululomaa koulusta takana.
Tai olen ollut töissä, joskin viime päivät maannut kuumeessa kotona. Ei kiva.
Ensi viikolla tarvis olla skarppina koulussa, että tämä tauti saisi nyt luvan LÄHTEÄ!

Isänpäivälahja.

Viimeiset viikot koulussa oli mielenkiintoiset, meillä oli koneen korjausta.
Mehän täytettiin alustavasti huollon opettajille kaavakkeet, jossa kerrottiin remonteista, joita ollaan tehty ja ollaanko käytetty kuusiokoloavaimia yms.

Olisin voinut tietysti, tapani mukaan, lyödä tämänkin ihan läskiksi ja satuilla lappuun ummet ja lammet, miten olen vaihtanut yksin yöllä, pakkasen paukkuessa ja susien ulvoessa mettäkoneeseen viisi rengasta ja tehnyt sen jälkeen vielä 1000 mottia puuta, mutta en, KOSKA EN OLE!

Kerroin vain, että tiedän mikä on kuusiokoloavain ja jakari ja että osaan tehdä jotenkin hydrauliikkaletkuja.

Ponssen korjuunäytöksessä koulusta.
Meidät jaettiin myös ryhmiin, joissa sitten mennään metsään vähän yli VIIKON PÄÄSTÄ!
Oi miten huippua! Ja vaikka viime kerralla kerroin, että emme pääse kaatamaan, niin eipäs, kyllä päästään! Meille tulee kolme ajokonetta ja kaksi motoa metsään ja ryhmässä on aina viisi henkeä, joten kaikille on oma kone. Tällä hetkellä mietin vain, että kuinka törkeää on rynniä jo ekalla viikolla motolle ja todeta vain, että olen ajokoneella ajanut, harjoitelkaa pojat te sillä!

No olishan se törkeetä. Mutta voisin tehdä niin. Koska mä voin.

Mun ryhmä (ja kyllä, nimenomaan MUN ryhmä, koska opettaja nimesi minut Rouva Ryhmänjohtajaksi. (No piruiluahan se oli, mutta silti, otan tittelini vakavasti. ( Ja ehkä suurin syy on se, että olen eniten äänessä.))) on IHAN HUIPPU!

Luokalla on sellainen ryhmä rämä-poppoo ollut ja minut iskettiin vain siihen viidenneksi.
En tiedä mikä taktinen veto tässä on opettajalla, me kun kaikki haluttaisiin olla motokuskeja.
Tästä saattaa tulla vielä tukkanuottaset.

No se Valmetin raato.
Mut back to huoltotunnit.
Kävimme tosiaan koneita läpi ja sitten meille jaettiin ryhmittäin omat koneet, tosin meidän ryhmä sai kaksi huollettavaa konetta ja niihin piti sitten selvittää mikä huolto niihin tehdään, mitä tehdään ja tehdä osista luettelo.

No meillä oli Komatsun moto ja joku ikivanha Valmetin raato, ajokone. Niiden varaosaohjelma, tai siis Komatsun, näytti kovasti paljon Valmetin traktoreiden varaosaohjelmalta, joten yllätys, kuka ne osanumerot kaivoi esiin. Valmetistahan löytyi vain niin haalistuneita papyrus-kääreitä, että saimme jättää varaosien tilaamisen opettajien huoleksi.

Viimeinen kouluviikko olikin sitten sitä varsinaista huoltoa.
Kaikille jumalille kiitos ryhmästäni! Meillä oli pari autoharrastajaa ja yksi asentaja ja yksi joka tiesi vielä minua vähemmän, joten homma luonas!

Pojat neuvoivat, antoivat minun tehdä jotain ja vastailivat kaikkiin tyhmiin kysymyksiini + yksi menetti jo tiistaina hermonsa minuun ja sanoi, että olen ärsyttävä. No joo, kerroppa kuule jotain uutta.
(Äläkä yllytä hullua, tiedätkö mikä on elämäntehtäväni koko loppukoulun ajan..?)

Asianmukainen kalenteri.
Minä sitten taas puolestani opetin ensin omalle ryhmälleni (ja uudelle opettajalle) miten tehdään hydrauliikkaletkuja ja sitten lopulle luokalle. Kerroin myös opettajille, että kun valmistun, niin tulen koululle opettajaksi, koska minäkin osaan vittuilla ja käskeä katsomaan kirjasta. :D
No vitsi vitsi, en kyllä kestäisi niitä näsäviisaita kakaroita. Tai kaikkitietäviä aikuisia.

Sain myös osakseni sovinistista panettelua miesopettajien toimesta, joskin annoin takaisin samalla mitalla. Ei tällä alalla voi oikein ottaa nokkiinsa kaiken maailman posken soittajista ja kyllä minä hyvää huumoria aina ymmärrän. Mikäli sitten taas vastaavasti osataan ottaa vastaan se minun huumorini ja se voi olla joskus vähän rankkaa se.



Tapaninpäivänä lyhennettiin Buffalon ketjuja broidin kanssa.
Innolla tässä odotan maanantaina starttaavaa kouluvuotta ja kevätlukukautta.
Ensi viikolla on jotain luonnonhoitokorttijuttua ja koneiden siirtämistä ja motosimulaattoriakin pitäisi ajaa, vaikka minä sanoinkin, että huonot harjoittelee.
Ja viikon päästä sitten metsään. Oumaigaad. En suosittele Kokemäen metsissä liikkumista seuraavaan kolmeen kuukauteen. Siellä voi tapahtua ihan mitä vain.