4. elokuuta 2016

Hei Neidit.

Uusi ja viimeinen lukukausi on sitten startannut käyntiin!

Viime kevät meni suorittaessa näyttöjä ja tikkakorttia, sekä valmistellessa kasviota.
Kaikista pääsin läpi ja vieläpä numeroilla, jotka kelpaavat minulle itselleni.

Ammattipätevyydestä uupuu vielä tunteja ja ainakin tulityökortti on suorittamatta.
Ensi viikolla meillä alkaa taas metsävuorot, minun koitokseni on parin viikon päästä, iltavuorossa.

Metsälampi metsäretkellä.
Raate.



Marraskuun viimeisellä viikolla meidän pitäisi sitten lähteä työharjoitteluun.
Toisaalta minua hirvittää ja toisaalta odotan syksyä innolla.

Toki syksyyn mahtaa yrittäjyystunteja, vierailu sahalle, Metko ja mikä parasta, ensi viikolla menemme PONSSELLE!
Voiko tyttö enempää toivoa?


Lukuvuoden päättäjäiset. Hyppäsin järveen.


Tämä viikko kun on ollut vähän sellaista ihmettelyä, varsinkaan, jos ei osaa tarttua toimeen.
Ollaan kyllä ketjutettu pari konetta, mutta luokallamme on selvästi myös sellaisia ihmisiä, joille on ihan sama, vaikka vähän lorvisivat. En käsitä miten joku voi vaan nukkua pakettiauton perässä tekemättä mitään!

Tänään oli sitten monen huumorintaju vähän koetuksella, kun lähdimme metsään tekemään harvennusharjoitusta. Ja vettä tuli kuin... siis todella paljon. Minulla oli tietysti sadevaatteet mukana ja viihdyin oikein hyvin, mutta kaikki eivät olleet varustautuneet niin hyvin ja kyllä siellä oltiin myrtsejä.
"Tää ei oo enää kivaa." yms valitusta kuuli.
No ei varmaan ole, mutta tiedoksenne, olemme metsäalalle menossa ja metsä on pihalla.

Seuraavaksi opetellaan ajamaan tällä.

En tiedä mitä nuo ruikuttajat tekevät, kun kone hajoaa ja on helle/raekuuro/kaatosade/-25 pakkasta/lumipyry/ämmiä äkeet selässä? Odottavat hytissä parempaa ilmaa ja urakka kusee vai?

Nyt ei kyllä riitä sanat kuvaamaan tätä ärsytyksen määrää.
Kuka sanoi, että metsäalalla olisi aina kivaa? Eikö nyt järki sano, että saatamme METSÄOPISTOLTA mennä vaikka metsään ja Suomen kesässä saattaa sataa vaikka vähän vettä?

Ärsyttää. Paljolti.
Kasvattakaa vaikka munat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sinulla on mielipide, kerro se tässä.